1930-luvun alussa Karkussa

Passinmäessä oli yli 150 mökkiä ja siis myös perhettä. Lisäksi kylässä asui kausityöntekijöitä, jotka tulivat sahalle töihin. Karkusta oli kaksi ministeriä: Hannes Ryömä ja K.J. Ellilä. Maatalous ja teollisuus kukoistivat.

Lyyli Elomaa ja Heikki Karimaa kavereineen

1930-luvulla oli jo takseja Palvialassakin. Järvisen Eerolla oli kylän ensimmäinen taxilupa. Katso ingressikuvaa. Siinä Kyläntuvan Palmgrén ja Seikun Kondra odottelevat tien molemmin puolin soittoa. Tässä taas kylän lapsilla on oma - ja hienompi taksi ajossa. Kuva on Lyyli Elomaan albumista.

Kuvateksti Kutalan Kärki-auton kuvaan

Kuvassa Sylvia on muuten aika lailla viimeisillään, sillä Raimo Kärki syntyi -34 elokuussa. Takana näkyvä talo, jossa he asuivat (ja lisäksi oli "ylätalo" rinteessä) pätkäistiin, kun tehtiin uusi silta. Elina Savola os Kärki kertoo että "Mummuni ja hänen isänsä olivat Kutalan meijerillä töissä ja pappani ajoi maitoautoa kun he tapasivat. Olavi perusti Leikkasen kanssa kuljetusliikkeen Kärki&Leikkanen. Sitten 40-luvun lopulla Kärjet muuttivat Vammalaan ja siellä perustivat "Kone ja varaosa O.Kärki" -yrityksen, jonka toimiala oli autot, autojen varaosat ja kuljetusliike, jolla oli mm. takseja". 
Kutalan juhannus kuka ja koska

Olikohan Palvialassa taksia 1929? Kuva Kutalasta jossa Olavi ja Sylvia Kärki ja tytär Anja. Kuva on otettu v. 1934.

Taiteilijaprofessori Lauri Ahlgén syntyi 80 vuotta sitten

Ahlgrénin isä, Lauri hänkin, oli töissä Karkun sahalla ja kotitalokin sijaitsi silloin aivan sahatyöläisten polun varressa, rautatien ja Tuomiston talon kainalossa. Katso kuvaa! Ja tässä vielä curriculum.
Karkun Palvialan Työväentalolla

Palvialan Työväentalolla on koettu tämä upea juhla 1930-luvulla, alkupuolella. Kuka voisi kertoa lisää taustoja tälle hulppealle kuvalle, jonka lähetti meille Timo Roos.

Satakunnan emäntäkoulu

Karkku sai emäntäkoulun

Valtiopäivämies K.A. Packalen ja kapteeni Alfons Ekholm perustivat Karkun sahan jo 1800-luvulla

Saha toi töitä kymmenille ihmisille ja hinaajat vetivät tukkilauttoja Palvialan rantaan. Junat kuljettivat valmista tavaraa maakuntaan ja ulkomaille. Katso lisää Karkun Höyrysahasta!