Musiikkielämä sai kyyneliin

Pelimannit, purpurit, häämusiikki, tanssit, puhallinorkesterit, kuorot - niin oli karkkulainen musiikkikulttuuri ennen.

Puhallinmusiikkia Karkussa silloin joskus

Musiikkimiehiä Karkun Seurantalon edessä

Kirkkomusiikki on luonut pohjaa jo satoja vuosia

Kirkko on laulattanut ja soitattanut ihmisiä niin kauan kuin se on ollut Karkun maisemissa. Kuoripojat ja kanttorit ovat pappien komennossa opetelleet messukaavat ja hymnit. Vanhimmat tekstit on kirjoitettu luostarikouluissa ja musiikkipajoissa. Kenties Karkussakin. Ainakin muinainen Pyhän Henrikin messu sisälsi legendan ihmeparantumisesta Sastamalassa. Tämän ajan musiikki elää meillä edelleen mahtavan Sastamalan kirkon jokakesäisessä musiikkielämässä.

Kirkkokuorotoimta alkoi Suomessa ja Karkussa vastaa 1900-luvun alussa. Siitä voit lukea lisää kirkkokuoron sivuilta.

Harsulta löytyi torvisoittokunnan partituurikirja vuodelta 1889

Karkun Soittokunnan partituurikirja 1889 löytyi Harsulta.

Puhallinmusiikki eli torvisoittokunta

Karkussa on ollut sata vuotta sitten "Torvisoittokunta", joka muuntui 1920-luvulla "Suojeluskunnan soittokunnaksi".
Katso hieman lisää Harsun sivuilta!
Yläkuvassa on kornetti soittokunnan soitinvalikoimasta. Tämä kyseinen soitin oli viimeksi Urpo Mäkelän käytössä.

Suojeluskunnan soittokunta

Aatto Elomaan kuva-albumi sisälsi tämän aarteen.

Erkki Mäkinen pelimanni

Suojeluskunnan soittokunta