Aluskylän koulu

Aluskylän koulu perustettiin 1873, mutta sai nimensä vasta 1888, jolloin Kärppälän koulu syntyi. Sitä ennen se oli Karkun koulu - niinkuin nykyäänkin - tai Ikosen koulu - lahjoitustilan nimen mukaan.

Aluskylän Ikonen

Aluskylän koulu 1800-luvulla. Tämän syntymäkotonsa kortin sai neiti Hanni Aalto 3.3.1913

Caloanderin lahjoituskirjasta

Maaviskaali Fredrik Wilhelm Caloander ja vaimonsa Julia Fredrika os Boijer ystävineen muodostivat "suomalaisuuden pesän" Karkussa. Tässä ote lahjoituskirjasta aloitettavalle koululle.

Aluskylän uusi koulu 19.09.1909

Uusi koulu saatiin Aluskylään Ikosen vanhan päärakennuksen tilalle 1909

Kiista lehmälaitumesta

Eskil Gyllenbergin lehmän laiduntaminen johti uhkatilanteeseen, jossa oli mennä koko koulurakennus tontteineen ja muine etuineen!

Aluskylän ja Heinoon koulut 1904

Tämä ote on kirjasta Suomen maalaiskansakoulut, 1904. Vihtori Wiika suomensi nimensä heti Karkkuun tultuaan muotoon Wirta-Ranta = > Virtaranta

Ensimmäiset ja tekijät aina mainitaan

Kansakoulua perustettaessa äänet jakautuivat läshes tarkkaan niin, että Salokunnan puoli vastusti ja tämä Rantakunnan puoli kannatti. Täällä olikin kovat nimet asiaa ajamassa: Rauman seminaarin johtaja Karl Oskar Hynninen (ent. Hynén), kansakouluntarkastaja Reini, maaoikeuden puheenjohtaja Lauri ja Kuljun kartanon Marie Mellin os Forsblom, joka ennen Karkkuun tuloaan oli keisarillisessa Pietarin Smolnan koulussa opettajana! Hänen miehensä oli vapaaherra Carl Reinhold Mellin. Heidän perheystäviinsä kuuluivat Agaton Meurman, Yrjo-Koskinen ja Julius Krohn. Ei siis ihme, että Karkku ja Suoniemi saivat koulunsa yhtaikaa.
Ja sitten ne tärkeimmät, eli oppilaat: erään Abrahamin pojat, Abraham, Isak ja Jakob, Johannes ja Oskar Seikku, Karl Mäkipää, Frans Nyman, Juho Harsu (Solenius), .. yhteensä 21 poikaa.


Aalto ja Virtaranta

Karl Viktor Aalto oli opettajana 21 vuotta, eli koko opettajakautensa. Vihtori Virtaranta 42 vuotta, eli nämä kaksi miestä ovat johtajaopettajina yhteensä 63 vuotta.

Fr.W.Caloander

Maaviskaali Caloander

Caloanderien haudat Sastamalan kirkolla

Fredrik Wilhelm ja Juliana Caloanderien hautakivet Sastamalan kirkon kirkkopuistossa.

Aluskylän toinen koulurakennus täyttää 100 vuotta

Ensimmäinen koulu oli Ikosen tila rakennuksineen. Se tuli lahjoituksena, mutta oli jo silloin vanha. Uusi koulu nousi vanhan tilalle, osin ehostettuna, se vihittiin käyttöön 19.9.1909. Tämä rakennuskanta kesti vuoden 1973 tulipaloon asti. Silloin "opettajan huone"-siipi oli vuokralla ja sieltä palo syttyi tuhoten kieliluokan, opettajainhuoneen ja suurimman osan arkistoa! Tällainen tuho siis koko koulu 100-vuotisjuhlan kunniaksi!

EVA JA NIILO PAKKALAN RAHASTO

Eva ja Niilo Pakkalan rahastosta jaetaan apurahoja Karkun (ent. Aluskylän) koulun käyneille (vähintään neljä vuotta) jatko-opintoihin. Apurahojen hakuilmoitus julkaistaan Tyrvään Sanomissa vuosittain tammikuun alussa ja hakuaika päättyy 15. päivänä helmikuuta.

Rahasto toimii Sastamalan kaupungin ja Sastamalan seurakunnan yhteisessä hallinnassa. Sen myöntämät stipendit ovat huomattavan suuria ja iso apu ahkerille karkkulaisille opiskelijoille.
Eva Packalén myöh Pakkala

Eva Packalén, stipendirahaston luoja

neiti Leistenius ja rva Gummerrus

Ensimmäiset koulurahastot Karkussa loivat neiti Leistenius ja rva Gummerrus. Koulujen hankinnat olivat 1900-luvun alussa usein kiven takana. Aluskylän koulun johtokunta oli kuitenkin poikkeuksellisen varakasta väkeä.