Pietilän kellohuone

Kelloseppä Ville Pietilä on kotoisin Vammalasta.
Hän on kotiseutuneuvos Esko Pietilän poika.
Vuonna 1949 syntynyt Ville Pietilä on toiminut kelloalalla 50 vuotta.
Hän on kellojen konservoijana erittäin arvostettu maassamme.

Ville Pietilä

Ville Pietilä, kelloseppämestari

Villenkellosta-sisakuva1Net.jpg
kellovitriini_net.jpg

Kelloseppä Pietilä jälleen kotomaisemissa

Juurilleen Sastamalaan palannut Pietilä on pitänyt Karkussa laatuaan poikkeuksellista vintage- ja antiikkikellojen erikoisliikettä parisen vuotta. Töissä hänellä oma poika Toni, joka hänkin on kelloseppä.

Liikkeessä on verstas, jossa Pietilät ainutlaatuisella ammattitaidollaan alkuperäistävät eli konservoivat kelloja.
– Kelloa ei entisöidä, vaan se saatetaan alkuperäiseen kuntoon ja tehdään myös teknisesti huippukuntoon. Varaosina käytetään vain alkuperäisiä osia.

Yhteen rannekelloon etsittiin koristerengasta 2 vuotta, kunnes sellainen löytyi Etelä-Koreasta, Ville kertoo.
Uusia kelloja ei Pietilöiden liikkeestä löydy kuin muutama erikoistapaus ja nekin vanhoja, aikanaan jonnekin myymättä jääneitä ns. NOS-kuntoisia (New Old Stock).

Vanhaa kelloa ei ikinä kannata heittää menemään. Karseita tarinoita on.
– Perinnöksi saadut papan vanhat kellot on saatettu heittää roskalavalle muun vanhan tavaran mukana. Se tuntuu kellosepästä lähes rikokselta, sanoo Karkussa toimiva kelloseppä Ville Pietilä.
Sodan jälkeisinäkin vuosikymmeninä valmistetut kellot saattavat olla oikeita pikku aarteita. Vintage on nyt muotia.
– Jopa 1960- ja 1970-luvuilla valmistetut kvartsikellot saattavat olla arvokkaita.

Pietilät arvioivat kelloja ja selvittävät niiden historiaa. Omasta, maan laajimmasta Suomi-kellojen kokoelmasta löytyy monia harvinaisuuksia. Arvioitavaksi kannattaa kiikuttaa kaikki taloudesta löytyvät vähänkin vanhat kellot, ihan arkisetkin.
– Kellon ei tarvitse käydä. Kysymme usein ensimmäiseksi, liittyykö kelloon jokin historia tai hyvä tarina. Se nostaa kellon arvoa.
Pietilät ostavat vanhoja kelloja, kunnostavat ne ja myyvät eteenpäin. Asiakkaan kanssa voidaan tehdä kunnostussopimus ja työlle tulee aina takuu. Myös erilaisia myyntitapahtumia järjestetään ja kierretään.
– Päinvastoin kuin luullaan, maksamme kellosta aina sen arvoa vastaavan hinnan. Halvalla ostaminen ja kalliilla myyminen kostautuisivat, voihan asiakas tarkistaa netistä kellon arvon. Kulunut tai rikkoutunut kello saa arvonsa työstä ja se on leipämme, sanoo Ville.
Tieto myymälästä on pikku hiljaa levinnyt. Asiakkaita on jo Helsingin, Tampereen ja Turun seuduilta. Eniten alan harrastajia ja ammattilaisia on Helsingissä.
 
Myyntitiskillä on joko joukko uuteen arvoon nousseita vintage-rannekelloja. Ne ovat restauroituja mekaanisia kelloja. Muodissa ovat etenkin 1950-, 1960- ja 1970-lukujen kellot.
Arvokkain vintage-merkki on Suomessa Omega. Hinnat alkavat 120 eurosta. Upean pukukellon saa 300–400 eurolla.

Mutta millainen kello on Ville Pietilälle kauhistus?
– Sellainen antiikkinen kaappikello, johon on menty vaihtamaan  patterikoneisto. Alkuperäistä ei sovi muuttaa.
 
Mikä on tämä Ville Pietilä miehiään?

Hän on kelloseppä, kotoisin Sastamalan Vammalasta, kotiseutuneuvos Esko Pietilän poika.
Vuonna 1949 syntynyt Ville Pietilä on toiminut kelloalalla jo 50 vuotta ja
saavuttanut kelloalalla arvostetun aseman, erityisesti kellojen konservoijana.

Ville Pietilä

Maakunnantie 2 Karkku, 38100 Sastamala
+358-50-3628378 ville.pietila@gmail.com
Ville Pietilä
Antiikkikelloseppä
Specialiced clocksmith

Paikalla ainakin maanantaisin klo 10-17.
Muulloin soita ja tarkista, että olemme paikalla.
Toni Pietilä

Toni Pietilä, antiikkikelloseppä

Kelloseppäliiton jäsenmerkki